Tammikuun 14. 2011

www.jazzynkuulumiset.blogspot.com …eli uusi osoite näyttää tuolta, siellä lisää tietoa blogin vaihdosta ja uusia kuulumisia. Jonkin aikaa täällä viellä tätä vanhaa blogia pidän, että ihmiset huomaa uuden blogin osoitteen.

TV: Katriina ja Jazzy

Marraskuun 27. 2010

Aamulla herätyskello soi jo kahdeksalta. Eilen illalla olin pakannut tavarat valmiiksi, sillä aikaa ei koiran lenkityksen ja tavallisten aamurutiineiden jälkeen paljon jäänyt. Mukaan otettiin myös Jazzyn nlyboksi, jossa sai neiti ottaa prinsessa unia ennen kehän alkamista.

Matka oli kivinen ja mutkainen. Pääsimme Millan (Papu, mittelin om.) porukoiden kyydillä. Ei Nokialta tuulokseen aivan muutamassa minuutissa aja. Aikaa oltiin varattu varmuuden vuoksi n. 1,5 tuntia. Autolla seikkailtiin monessa paikassailman suuntavaistoa, sillä navigaattori sanoi väliaikaisesti sopimuksensa irti.
Matkalla Milla huomasi myös, että Papun rokotustodistus oli kotiin jäänyt ja aiheutti huolia. Onneksi isojen aikuisten tuomarina oli Papun kasvattaja, joka voisi toivottavasti kertoa rokotusten olevan voimassa.

Perille saavuttuamme kävelimme hetken parkkipaikalla hyytävässä pakkasessa, ennenkuin löysimme sisäänkäynnin parkkihalliin. Ilokseni halli oli erittäin tilava, ei siis tarvinnut survoutua pieneen tilaan, onneksi. Ilmoittauin ensiksi lapsi ja koira -kisaan, jonka ikärajana oli 16 vuotta. Pääsin siis rimaa hipoen mukaan. Onnekseni myös Milla tuli samaan kehään Papun kanssa, ettei aivan yksin tarvinnut pienten kanssa olla. Jazzylle kehä oli harjoitusta isojen kehää varten, sillä jostain syystä sillä on tapana arkailla joitakin tuomareita. Tälläistä ei tänään onneksi käynyt ja samaa toivomme jatkoltakin. Kehässä huomasin myös, että minua kohdeltiin samalla lailla kuin niitä pieniä lapsia kehässä. Kysyttiin mm. Omaa ikääni. Myös tuomari käski palkata herkulla Jazzya sen aikaillessa tuomarin tuloa. Enhän sentään koiraa huonosta käytöksestä palkkaa? Ennemmin kehun. Myöhemmin sitten palkkaus herkulla, kun koira osoittaa luottavaisia merkkejä. Jazzy ei aivan keskittynyt toivomallani tavalla, vaan heitteli tassujaan sinne tänne ja halusi herkkua. No, tästä kumminkin selvittiin hyvillä mielin. Liikettä olisin suositellut otettavaksi pienemmissä osissa, isommat koirat kun liikkeessä kävelivät, kun pienet koirat olivat edessä. En toki hauku järjestäjiä, sanon vain touuksia ääneen, tätä olisi hyvä parantaa ensikerralla. Sijoituimme hienosti L&K/JH3, palkinnoksi 500g RC:n pienten koirien ruokaa, pallon ja pienen mainoksen koirien vaatetuksesta. Tytyväisiä kumminkin ollaan. Kehän voitti nuori tyttö kk. mäyräkoiransa kanssa, oli kyllä sympaattinen pari!

Kehien välissä hengähdettiin ja vaihdettiin kuumisia toi-
sen portugeesin omistajan kanssa. Jazzy ei oikein tien- nyt mitä mieltä oli tuosta innokkaasta pojasta, mutta päätyi kumminkin istumaan hiljaa paikallaan.

Parikehässä Jazzy sai parikseen Kessu tyyppisen koiran,
joka oli kumminkin erittäin kookas, arvaukset veivät
myöskin Eurasierin suuntaan. Minkä rotuinen vastus
oli, se jäi pimentoon. Jazzy antoi tuomarin tutkia erin- omaisesti, eikä tehnyt elettäkään peruuttaakseen. Ham- paiden näyttö meni tavalliseen tapaan rauhallisesti.
Liike meni tavalliseen tapaan hyvin. Seisotuksessa saa Jazzy viellä rauhottua, mutta eiköhän se siitä pikku hiljaa. Tuomari päätti Jazzylle SIN nauhan antaa ja sanoikin, että “tämä nauha ei tarkoita sitä, että olisitte huonom- pia, vaan haluan hyviä koiria myös SIN kehään.” No, sehän lämmitti mieltä. Jazzyllekkin näköjään tuomari olikin mieluinen, kun piti vähän yrittää pusutellakkin.

Sinisten saaneiden kehässä oli paljon hienoja koiria. Jazzy esiintyi nyt jo rauhallisemmin, eikä hosunut. Liike meni taas nappiin ja siitä tuomari Jazzya kehuikin (JES!). Myöskin Jazzyn hyvät lihakset saivat kehua niin tuomarilta, kuin yhdeltä kilpakumppaniltakkin. Iloksemme tuomari ottikin meidät jatkoon. Kuin myös kaksi uutakin koiraa, joita liikutti viellä kerranja ohjasi heidät kakkosiksi ja kolmoisiksi. Olin aivan ihmeissäni, syystäkin. Olime siis voittaneet sinisten kehän! Palkinnoksi saimme 4kg RC:n ruokaa. Jazzy oli tyytyväinen titteliinsä ja hyppi iloisesti veressä.

Ennen BIS kehän alkua harjailin Jazzya pöydällä. Kävin myös katsomassa Isojen aikuisten PUN nauhan saaneiden kehää.  Portugeesi oli hienosti kakkosena. Tuomarin mielestä olis ansainnut ykköstilan, muttei voinut päästää kahta saman rotuista koiraa BIS kehään.

 Best In Show kehässä oli paljon toisiaan kauniimpia koiria.
 Myös petsieläinen Oona-beagle oli sinne raivannut tiensä.
 Kehässä seisotettiin ja liikutettiin koiria. Tuomarit kävivät
 myöskin vuorollaan kaikkia tervehtimässä. Jazzy pisti nyt
 parastaan, ei enää ollut herkkujen perään, vaan antoi
 astetella hyvin. Kehässä annettiin myöskin kahdelle
 parhaalle handlerille pienet palkinnot mukaan, näistä olin
 jompi kumi. Oona-beaglen omistaja sai myöskin palkin-  non. No, sitten olikin jo sijoittelun aika ja Jazzy oli upeasti   BIS4, ehän sitä uskonut todeksi, moinen karvaton rotunsa
edustaja. Tyytyväisiä ollaan. Palkinnoks viellä 4kg RC:n
ruokaa. Onpahan Jazzylla sitten lisä annoksia, vaikka
ruoka merkkiä olimmekin juuri muuttamassa.

Kiitoksen mukavasta päivästä Millalle, sekä papulle!

TV: Katriina ja Jazzy

Marraskuun 17. 2010

Turkikas koira, koirapuistossa. Siinä puheenaihe tälläkertaa.

Lunta. Sitä tulikin oikein pienenä myräkkänä, ja Jazzyhan siitä innostui. Rallia mentiin siellä täällä ja pihassa on tassunjäljistä muodostuneita polkuja. Lenkillä saikin jazzy päällensä violetin kura-asun, joka vaali turkkia kastumiselta.

Nyt enää pihalla aan muutamissa kohdissa lunta, eilisen vesisateen vuoksi, mutta pakkasta on ja se tekee tiet liukkaiksi.

Koirapuistoiltuakin on tullut harrasteltua muutamat kerrat viikon aikana. Hyvinhän siellä porukkaa olikin, parhaimmil- laan 14 koiraa. Muutaman petsieläisen kanssa pidimme pienehkön miitin (11.11), jossa oli mukana Papu, mitteli ja Bertta, cockeri. Hyvinhän koirat toistensa kanssa leikki, eikä puistossa rähinöitä nähty. Jazzy nautti huomionkeskipisteenä olemisesta, kun sai suuren osan koiria jahtaamaan itseään. Siitäkö tämä neiti nautti.  Puistossa olikin kaiken näköisiä koiria. Niin pieniä, kuin suuriakin, jostain syystä Jazzyn mielekkyys kohdistui eniten suurimpiin yksilöihin, sekä niihin pienempiin. Kuvia puistoilusta tulikin otettua, lopussa muutama kuva koirapuistoilusta ja Jazzyn uusista kavereista. Samanlainen miitti toistui myös 14.11, samalla porukalla. Puistossa oli taas hyvin porukkaa.

Turkki on hyvässä vaiheessa. Pituutta on jokin verran tullut lisää ja otsatukka peittää silmät, niinkuin yllä olevasta kuvasta näkee. Ensimmäinen näyttely vuodelle 2011 on jo päätettym nimittäin Tampereen KV. Siellä tuomarina Jose Vidal, portugalista. Toivottavasti Jazzy keksisi olla aristelematta tuomaria, vaan käyttäytyisi, kuin kunnon koira kansalainen. Työtä tuon eteen toki teemme. Jazzyllahan ennestään näyttelyistä kaksi AVO-EH AVK1 tulosta, jospa Jazzy “parempaan” ensi vuonna pystyisi. Tässä näyttelyitä, jotka sopisivat omiin aikatauluihimme. Suurin osa karsiutuu varmasti pois, kun tuomarit julkistetaan.

Tampere KV 7-8.5.11 > koiran kanssa, ellei yllättäviä tapahdu.
Tuuri KV 29.5.11 > jaa-a?
Toijala/Akaa RN 2.6.11 > jaa-a?
Vesilahti RN 6.8.11 > jaa-a?
Keuruu RN 14.8.11 > jaa-a?
Hämeenlinna KV 27.-28.8.11 > jaa-a?
Tampere RN 6.12.11 > jaa-a?
Helsinki KV 3.12.11 > jaa-a?
Helsinki KV 4.12.11 >jaa-a?

Myöskin hieman mätsäri asiaa. Sastamalassa tuli mätsäiltyä 2.10 tuloksin SIN2 ja JH2. Parikehässä Jazzy oli upean kymmenvuotiaan novascotiannoutajan pari. Sinisten ryhmäkehässä Jazzy tuli hienosti kakkoseksi, häviten ryhdikkäälle sammarille, jonka omistajan entuudestaan tiesinkin, kuin myös tollerin omistajan. Onnittelut heille!

Muutama tulevakin mätsäri jo tiedossa. Tämän viikon Sunnuntaina oleva Mätsäri Tuulokseessa, jonne mennään kimppa kyydillä, kera Millan ja Papu, mittelin ja Julianan ja Bertta, cokerin, jotka aikaisemmin mainitsin koirapuisto tekstissä. Myöskin Joulukuun 4 päivä on mätsäri Tampereella, sinne matkaamme myös, ensi vuoden näyttelyitä ajatellen.

Tässä viellä kuvia koirapuistosta:

Papu ja Jazzy leikin lumoissa.

Jazzy ja Roksi (sakemanni x belggari) koirapuistossa.

Papu, Bertta ja Jazzy.

Tässä kakki tälläkertaa, TV: Katriina ja Jazzy:)

Lokakuun 13. 2010

Niin siinä sitten kävi, että Miran kanssa juteltiin Jazzyn suvusta ja sen sukulaisten vaikeasta löytymisestä, sillä Koiranet ei kaikkia sukulaisia ja sisaruksia jazzylle näytä. Mira innostui Jazzyn sukua tutkimaan kasvattaja kurssin lomassa ja näin alkoi sukulaisia löytymään neidille löytymään (jopa uusia sukupolvia).  Suvun tutkinta on nyt tässä vaiheessa ja kaikkien esillä:)!

VANHEMPIA MONESSA SUKUPOLVESSA:

I: ES CH PT CH GRAND-LARES WAVE CHASER
E: ES CH PT CH BOLETA DA CASA DO MACAU
II: AM CH ROBEL CHRISTOPHER ROBIN
IE: PINEHAVEN GRETA CARBO
EI: PT MVA FELIX DO MONTE DO CATULA
EE: PT MVA ISIS

III: AM CH CUTWATER’S I’M BJ OF ROBEL
IIE: AM CH TRUEWINDS ARROW OF CUTWATER
IEI: AM CH BRAMERTON TRISTAN
IEE: AM CH PINEHAVEN’S NINFA MARINHA
EII: C.I.B HU CH ES CH PT MVA PT CH HEITOR DO VALE NEGRO
EIE: ELISE
EEI: LOTUS DO CAIQUE
EEE: AGUA

IIII: AM CH DOCE MAXIMILLIAN
IIIE: AM CH CUTWATER’S BEROE
IIEI: AM CH CUTWATER’S DIAMANTE
IIEE: CUTWATER’S EMINENT SPLASH
IEII: FARMION OLHÃO
IEIE: CARTMEL THE SEARCHER
IEEI: CH ANACOVES LA PRIMERA SAMBA CDX
IEEE: CH WHITE CAP GRACA BRAVATA
EIII: FIN MVA PT MVA V-91 PT CH MEIAS DO VALE NEGRO
EIIE: PT MVA ANITA DOMUS CANI
EIEI: ROLFE
EIEE: BIANCA
EEII: MAJOR
EEIE: BRUMA DO CAIQUE
EEEI: EGAS DAS AVENCAS
EEEE: NEGRITA

Lopuksi viellä syys kuvia:

Tv. Katriina ja Jazzy.

Syyskuun 9. 2010

Jazzylle varattiin viime kuussa sterilointiaika kohtutulehduksen takia. Ensimmäinen aika peruuntui lääkärin päivysytsvuoron takia ja leikkaus siirtyi siksi myöhemmäksi eli 6.9.

Maanantai:
Leikkaus aika oli varattu klo 15.00.  Saavuimme paikalle jo hyvissä ajoin, mutta eläinlääkäri oli auttamassa lehmää poikimaan ja odotus venyi. Odotushuoneessa Jazzyn seurana oli veteraani ikäinen Waleshi, sekä 12 viikon ikäinen cockeri, joka oli tulossa ottamaan rokotuksia. Kun lääkäri vihdoin saapui, pääsi Jazzy muita potilaita ennen pöydälle ja sai rauhoittavaa. Hieman se isoa piikkiä säikähti, mutta unohti sen nopeasti kun sai herkkua. Odottelimme kaikessa rauhassa odotushuoneessa ja rauhoittava alkoi vaikuttamaan, se sai Jazzyn pään roikkumaan ja tasut vajoamaan alta. Turvallisuuden vuoksi Jazzy käskettiin maahan nukkumaan. Uni tuli neidille nopeasti ja isäni sai sen kantaa pöydälle, jossa sille laitettiin tippa, sekä trimmattiin mahakarvoja. Pikkaisen Jazzy viellä kiusaantui, kun sitä varpaiden välistä kutitettiin. Näiden pienien toimenpiteiden jälkeen lähdimme kotiin odottamaan.

Kello 17 lähdimme ruusustamme kotiin hakemaan. Neiti nukkui selällään leikkuupöydällä liimalaastari mahansa päällä. viereisellä pöydällä kummitteli Jazzyn poistettu kohtu (+muut härpäkkeet). Jazzy kannettiin autoon ja saimme Royal Caninin näytepusseja kotiin viemiseksi. Koko lysti tuli maksamaan 287€ (tähän sisältyen kaikki lääkäri kulut.) Jazzy sai päähänsä myös kaulurin.

Kotona Jazzy laitettiin virkoamaan, sen omalle punaiselle patjalle, jonka päällä oli pyyhe sattumien varalle. pyyhettä todella tarvittiin, kun Jazzy päätti päästää pihalle suuren pökäleen, vaikka umpi unessa olikin.  Tästä lähti känniläisen kävely yritykset, jotka kantoivat muutaman metrin ja päätyivät takaisin maan kamaralle. Mitä myöhempään yö vaihtui, sitä enemmän alkoi jazzy virota. Aamusella se ei aksanut liikkua, mutta puhdisti naamani perusteellisesti, kun olin patjallani vahingossa Jazzyn suuntaan kääntynyt.

neiti lääkehuuruissa..

neiti lääkehuuruissa..

Tiistai:
Jazzy alkoi jo kävelemään pitkiä matkoja ja tulee myös keittiöön kuullessaan lepälaatikon aukeavan tai jääkaapin oven narisevan. Mutta myöskin kipuilua on ollut. Ilmeisesti kipulääke kahdesti päivässä tasaisin väliajoin ei riitä, vaan ilta lääkettä tulee aikaistaa. Jazzy ei juurikaan välitä tötterostään, vaan antaa sen nätisti olla, eikä pantaa tarvinnut laittaa paikoilleen, sillä pieni harso riitti pitämään tötterön paikoillaan.  Jazzylle kun tuli kamalat kivut lääkkeiden loputtua.  Se vain isui paikallaan ja tärisi.  Siirsimmekin sen patjalleen toipumaan lääke mahassa, eikä aikaakaan kun saimme taas vieraita jääkaapille. Kun lääke alkoi vaikuttaa, otimme leikkaushaavan päältä pois liimalaastarin, jolloin haava pääsee paranemaan.

Keskiviikko:
Aamulla huomasin muutamia veripisaroita ja osasinkin ne Jazzyn leikkashaavaan yhdistää. Lääkäri olikin sanonut, että Jazzylla on tavallista vuotavaisempi iho, joten haava saattaa vuotaa. Mutta vuoto oli paikoitellen nin runsasta että jouduin tunnin aikana kuluttamaan 10 kunta nenäliinaa Jazzyn jälkien siivoamiseen. Päätinkin tutkia haavaa ja siinä oli selvästi hieman isompi rako ilman tikkejä, josta veri tihkuttamaan. Illalla putsasin mahaa vedellä, jossa oli pieni määrä desnfiointiainetta, jotta maha palautuisi taas normaalin väriseksi, eikä olisi kauttaaltaan punainen verestä. Toimenpide auttoi niinkin hyvin, että veren tulo lakkasi ja lattiat pysyivät taas puhtaana.

Torstai:
Jazzy on taas aloittanut ruuan kyttäämisen, joka tarkoittaa ilmeisesti jonkin asteen parantumista. Myöskin pihalla neiti juoksi sydämmensä kyllyydestä, mutta leikkiä jouduttiin rauhoittamaan, kun Jazzy olisi halunnut saada välipalaa ja pomppi taas hullunlailla omenapuun alla saadakseen hiukopalam, tähän ei kumminkaan viellä tällä viikolla suostuta, ettei maha varmuudellakaan mene sekaisin tai osa tikeistä aukea.  Saa nähdä mitä huomenna tapahtuu, kun kipulääkkeet loppuvat.

tyytyväinen tötteröpää..

tyytyväinen tötteröpää..

Tv: Katriina ja Jazzy:) 

Elokuun 17. 2010

Aloitetaampa hieman tärkeämmästä asiasta, eli steriliaatiosta. Edellisen ajan peruttua, pattejen takia on uusi aika on varattu 27 päiväksi tätä kuutta. Patiti ovat nyt pienenneet mahtavasti, eivätkä ole enää juuri minkään kokoiset. Jazzyn eläinlääkäri on nyt lomalla, joten saa nähdä kuinka Jazzy reagoi sijaiseen (mieheen), joka paikalla pitäisi tuolloin olla leikkaamassa.

Ja sitten hieman “iloisempiin” uutisiin. Trimmasin Jazzyn turkin nlytrimmiin tuossa pari päivää sitten, vaikka muu turkki onkin viellä melko lyhyttä, eli en kuonoa lähtenyt trimmaamaan. Turkkia kasvateltu pian 3kk! Tässä siis Jazzyn tulkinta vapaasta seisotuksesta. 

Lopuksi viellä Jazzyn tyylinäyte omenavarkaudesta, eli video omenan puusta saamiseksi.

http://www.petsie.fi/pet.php?petid=86030&s=videos&vidid=42865 (toivottavasti näkyy)

Tervesin Katriina ja Jazzy.

Heinäkuun 30. 2010

Eilen, kun Jazzy tuli meille kotiin hoitopaikastaan lomamme takia. Löysin Jazzyn molempien eturaajojen takaa melko suuret patit, ne olivat muodostuneet viimeisen viikon aikana. Sterilointi olisi kumminkin seuraavana päivänä, joten ei syytä (ainakaan viellä) huoleen, vaan päätimme esittää asian samalla kertaa ennen sterilaatiota.

Paikallisen eläinlääkärin odotushuone oli jotensakkin painostava, Jazzy hyppäsikin sitten syliini moista tunnetilaa karkoittaakseen. Eläinlääkäri tulikin sitten ovelle ja pyysi sisään, mutta Jazzy oli moisesta elukkalääkäristä hieman epäluuloissaan. Ei suostunut Jazzy tulemaan sisään huoneeseen, edes herkkujen avulla, joten lääkäri tulikin sitten odotustilaan, jossa ei meidän lisäksemme muita ollutkaan aikaisen ajankohdan vuoksi. Samalla kysäisin pateista ja lääkäri oli hieman hämillään, se oli kuulemma jonkin lainen ärhäkkä reaktio, joka ilmeisesti johtuu viellä päällä olevasta valeraskaudesta, joka sekin on ärhäkän luontoinen. Tulimme siis tulokseen, että Jazzyn kropalla olisi tällähetkellä muutakin tekemistä kun parantaa steriloinnin haavoja, vaan voisi keskittyä vain valeraskauteen ja sen “omaan” hoitoon.

Tutkimuksia neidille kumminkin tehtiin, jazzy ei ollut moisista koettelemuksista millänsäkkään (kunhan sai pari herkkua tapauksien jälkeen.) Kanyyli laitettiin suoneen ja katsottiin tulehdusarvo, se oli normaalin ylärajalla. Patteja tunnusteltiin myöskin enemmän ja ne hieman kuumottivat. Lääkäri tuli tulokseen, että se voisi olla nisäkasvain ja se tulisi sitten poistaa hieman isommassa lääkäri keskuksessa tai Imusolmukkeiden “ärsyyntymä”, mutta veikkasi kumminkin ensimmäistä.  Jazzy sai lääkkeitä, valeraskauteen, joka myös auttaisi turvotukseen pateissa ja voisi poistaa ne kokonaan. Jazzy myös ultrattiin (trimmerillä karvoja taas veks), edellisen kohtutulehduksen varalta, se näytti melkoisen normaalilta, mitä nyt pystyin lääkärin puheesta ymmärtämään. Myöskin kipulääkettä kävimme eläinlääkärin reseptillä apteekista hakemassa. Sekä antibiootti kuuri. Eli Jazzy onkin dupattu aika täyteen aineita, mutta se ei neitiä näyttänyt haittaavan. Kaikki meni ruuan mukana hyvin alas.

Parin viikon päästä menemmenkin takaisin tarkistukseen, mutta nyt ei olekkaan vanha tuttu “Kirsi” lääkärinä vaan hänen sijaisensa, jonkin sortin saman ikäinen mies. Saa nähdä mitä Jazzy tykkää mieslääräkistä. Joitakin miehinä (nly/mätsäri tuomareita) kumminkin jännittää hieman liikaa.

Tekstissä saattaa olla virheitä yms. Aikainen herätys oli, enkä pystynyt aivan kympillä kaikkia arvioita kuulemaan, lääkäri kumminkin puhui hieman itsekseen pienellä äänellä.

Tv. Katriina ja Jazzy.

Heinäkuun 14. 2010

Tossa pari päivää Jazzy on petaillut ja uikuttanut yöllä. Valeraskauttahan me epäiltiin, mutta pari päivää sitten alkoi lattialla ja sohvalla olla kummallisia läiskiä. Empä kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota kun kaikkeen oli ns. “normaali” selitys, kuten mehukannusta tippuneita pisaroita tai pihalla oli satanut ja Jazzy siellä hädällään käynyt, jolloin olisi tuonut vesipisaroita sisään..yms.

Itse kumminkin lähdin hyvällä mielin kaverini mökille kolmeksi päiväksi, ja Jazzy jäi kotiin äitini kanssa. Tänään aamulla äitini oli sitten huomannut vuotoa, joka tuli Jazzyn emättimestä.  Netistä oli äitini tietoa etsinyt ja päätyi tulokseen kohtutulehdus, ja läksi kipin kapin Jazzyn kanssa eläinlääkäriin. 

Siellä todettiin sitten juurikin se valeraskaus ja avoinkohtutulehdus, sekä kohdun poisto, joka tehdään ilmojen viilentyessä. Jazzy mm. ultrattiin ja verinäytteestä katsottiin valkosolujen määrä ja tulehdus arvo, joka oli matala (onneksi).

Huomenna käydään taas eläinlääkärillä, antamassa jokin lääke rokotuksen muodossa. Neiti syö nyt mm. antibioottia, joka on kätevä antaa kissanruoka annospussejen mukana.  

>Torstaina käytiin ottamassa jokin lääke tuohon kohtutulehdukseen rokotuksen muodossa.  Varsimme myös sterilisaatio ajan aika heinäkuun 30 päiväksi, aamulla kello 8. Sitä ennen Jazzy ei saisi syödä, mutta tuo ei ole neidille ongelma, kun se saa ruoan kerran päivässä vain illalla.

Tässä muutama kuva Jazzystä edellisiltä viikoilta:

Visuvedellä viettämässä Juhannusta.

Visuvedellä viettämässä Juhannusta.

Juhannus aamuna.

Juhannus aamuna.

Jali ja Jazzy poseeraamassa.

Hennalla vierailulla, Jazzy poseeraa Jalin kanssa.

 

Jazzy-hirmulisko ft. Jali

Jazzy-hirmulisko ft. Jali

Kesäkuun 17. 2010

Lenkkeilyä

Aamulla lähdimme Jazzyn kanssa pitkälle lenkille pururadan läheisyyteen ja kamerani otin mukaan, jotta voin taas Jazzyn ikuistaa mitä ihmeellisempiin paikkoihin ja saada uusia kuvia Petsieen.

Pihalla oli mielestäni melko lämmin, vaikka Jazzy ei lämpöä merkille laittanutkaan, vaan löntysteli tavalliseen tapaansa suu kiinni. Matkalla menimme Jazzyn lempi puron ohi, kuvatessani neitiä sain punkin käteeni, mutta se ei onnekseni ehtinyt puraisemaan. Mitä pidemmälle kävelimme sitä enemmän kuvia tallentui kameran muistiin ja Jazzy alkoi kaivata virkistävää pulikointia järvessä. Koiran uittamista olinkin suunnitellut, kunnes näin rannalla lokkeja, joilla oli poikasia, silloin haaveeni kariutui nopeasti ja lähdimme takaisin kotiin.

TOKOn Intensiivi ilta

Ilmoittauduttinpa alkuviikosta tokon intensiivi iltaan, joka on ensiviikon tiistaina. Toko onkin meitä (minua) jo pidempään kiinnostanut, mutta olisi mukava saada kunnon harrastajalta neuvoja ja apua tokon aloittamiseen.

Kurssin pitäjä onkin meille (Jazzylle ja minulle) jo entuudestaan tuttu aijemmilta kursseilta, joita olemme käyneet samalla koirakoululla suorittamassa.

> Mukava tiivistys pakkaus TOKOsta. Vaikka ilma olikin aivan liian kuuma 2h mittaiselle kurssille, mutta siitä selvittiin, erinomaisella suorituksella! Kurssilla oli myös toinen portugeesi, johon Jazzy tuttavustui, sen omistajan kanssa vaihdettiin sanoja useampaankin otteeseen.

Kesäkuun 15. 2010

Pari viikkoa on ollut mielessä jo, että Jazzy pääsisi eroon karvoistaan..ainakin vähäksi aikaa. Kun se tykkää kahlailemisesta ja ylipäätään vedessä olemisesta, joten uinti jäisi pidemmällä turkilla vähemmälle. Osittainen syy on myös “alas ajoon” se, että selässä oleva “trimmausjälki” ei toiselta puolelta ole oikeaoppisesti viimeisen kylkiluun takaa, vaan heittää reilut 3 cm, mikä ei esim. nlyissä olisi hyväksyttävää, vaikka emme me tuskin nlyiden ihanaan tunnelmaan enää osallistu, vaan pitäyymme vain Match Show’ssa. Itse kumminkin tuosta nlytrimmistä niin paljon pidä, että kasvatan sen Jazzylle takaisin heti, kunhan se kasvaa fiksuun pituuteen, jolloin pepun ajan taas lyhyeksi.

Keskiviikkona 26.5 oli  trimmauksen aika. Moneen kertaan trimmaaja varmisteli, että kaikki saisi ajaa pois. Vastasin vain, että “kaikki pois”, jotten kerkiäisi muuttamaan enää mieltäni, vaikka olin siihen mielipiteeseen jo päätytyt monen monta kertaa ja näin oli myös parasta Jazzya ajatellen. Kun oli valmista oli Jazzy hieman apaattisen näköinen, aivan selvä identiteetti kriisi siis, mutta mitä itse tekisit jos sinut ajettaisiin kaljuksi?

Nyt on neiti kumminkin ollut jo melkein 3 viikkoa kesätrimmissä ja on siihen jo tottunut. Kuumilla säillä se viihtyy entistä enemmän kivikolla, johon aurinkoisella säällä aurinko suoraan paistaa. Ennen, se viihtyi vain varjossa, pitkän ja paksun turkin takia. Turkki on kyllä selvästi kasvanut ja “rehottaa”, mutta sen saa kyllä tehdä, sillä annan sen kasvaa taas pitkäksi eli takaisin nlytrimmiin, niin kuin merkinnän alussa jo kerroin.

Tässä kuva turkista ennen ja jälkeen:

T:Katriina ja karvaton-Jazzy